
Disneyn studioilla väännetään parhaillaan kasaan uutta Muppetti-elokuvaa. Sen pääpäsmärinä hääräävä käsikirjoittaja/näyttelijä Jason Segel (Forgetting Sarah Marshall) haluaa luoda elokuvasta Muppet Show'n kulta-aikoja muistuttavan filmin, josta myös aikuiset voivat nauttia ja viksuna miehenä pyysikin konsulttiapua Pixar-animaatiostudion velhoilta.
Disneyn omistama Pixar on oikeastaan koko olemassa olonsa ajan onnistunut tekemään lastenelokuvia, joista myös vähän vanhemmat voivat tykätä ja nyt animaatio-ohjaajat John Lasseter (Toy Story - leluelämää), Brad Bird (Ihmeperhe), Andrew Stanton (Wall-E), Pete Docter (Monsterit Oy), Bob Peterson (Up - kohti korkeuksia), käsikirjoittaja Michael Arndt (Toy Story 3) ja koko animaatistudion johtaja Ed Catmull kokoontuivat antamaan mielipiteitään ja ehdotuksia muppeteista kertovaan leffaan.
Sangen salamyhkäinen ideointi palaveri pidettiin Pixarin pääkonttorissa Californian Emeryvillessä ja edellä mainittujen lisäksi huoneesta löytyi totta kai myös tulevan elokuvan ohjaaja James Bobin, sekä sen tuottajatiimi. Muiden osallistujien nimiä ei ole paljastettu.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Disney kääntyy Pixarin puoleen. Sama tiimi kun jeesasi myös tulevan Tron: Legacy sci-fi -elokuvan suunnittelussa ja silloisen palaverin tuloksena Bird ja Arndt päätyivät yhdessä kirjoittamaan elokuvan käsikirjoitukseen muutoksia.
Pixarin uusin animaatio, Toy Story 3, tahkoo Jenkeissä rahaa siihen malliin että ei ole mikään ihme huomata Disneyn olevan valmis pyytämään apua tarinankerronnan mestareilta. Toy Story 3 onkin jo vuoden katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. 29.7.2010 11:50